Ajoneuvot | Koeajo | Uutinen | 9.8.2017

Parivertailu: radikaali Honda Civic vastaan hillitty Hyundai i30

10yuann tuoreimman numeron parivertailu asettaa nokakkain alemman keskiluokan aasialaisviistoperät, jotka on toteutettu hyvin eri tavoin. Kumpi yltää ylemmäs – Civicin tunne vai i30:n järki?

Jaa artikkeli

Vaikka vertailun viistoperät edustavatkin luokkansa ääripäitä, lähtökohdista löytyy myös yhteneväisyyksiä – muun muassa uutuusarvo, sillä sekä Honda Civicin että Hyundai i30:n viimeisimmät painokset tulivat myyntiin keväällä.

Honda Civic, joka on edennyt jo kymmenenteen sukupolveensa, on miltei aina ollut luokassaan se erilainen nuori. Etenkin viime vuosina Civic on hätkähdyttänyt futuristisilla muodoillaan, ja uusin malli venyttää rajoja entisestään.

Mittasuhteiltaan Civic on kuitenkin muuttunut. Auto on entistä pidempi, leveämpi ja matalampi, ja akseliväli on kasvanut reilulla kymmenellä sentillä. Yli 4,5 metrin pituudellaan Civic astuu jo toisella jalalla ulos alemman keskiluokan viistoperämitoista.

Hyundaikin pisti aikaisemmin silmään erikoisilla muodoillaan, mutta vuonna 2007 esitelty i30 alleviivasi asiallisuuttaan, ja sopi paremmin vanhan mantereen makuun. Samalla Elantra-edeltäjän irvistävä keulailme jätettiin lopullisesti historiaan.

Tuorein i30 edustaa kolmatta polvea. Muodoissa ei ole irroteltu tuon ensimallin jälkeenkään. Vaikka reilut 4,3 metriä pitkän auton linjat ovat sopusuhtaiset ja keulan kita kasvanut, i30 sekoittuu harmaaseen massaan – niin punainen kuin tällä kertaa onkin.

Vertailuun valikoituivat mallistojen kalleimman pään versiot, joiden hintaeroksi muodostui vaivaiset 63 euroa. Civic on tällöin tarjolla yksilitraisella, ahdetulla 129 hevosvoiman bensiinimoottorilla, kun taas i30:n saa tähän hintaan 1,4-litraisella 140-heppaisella bensaturbolla.

Molempien varustetasot ovat reilun 28 000 euron hintaluokassa varsin runsaat, mistä kielii sekin, että autojen lisävarustelistat jäävät poikkeuksellisen lyhyiksi. Osittain tämä johtuu tosin myös siitä, että aivan kaikkea ei näihin autoihin saa edes ekstrana.

Teimme heti alkuun vertailuautoilla pitkän maantiekulutuslenkin, joka yleensä erottaa jyvät akanoista – ja hyvät autot huonoista. Tällä kertaa ajettavuuseroja syntyi yllättävän vähän, mutta pikku yksityiskohdat poikkesivat toisistaan senkin edestä.

Mutkatiellä ja kaupunkiajossa eroja löytyi vieläkin enemmän, eivätkä sisätilatkaan ole näissä autoissa yhdestä puusta veistettyjä. Etenkin etutilojen ydinkohdat, kuten hallintalaitteet, säilytystilat ja käyttöliittymät paljastivat lisää suunnittelun kukkasia.

Niin ikään mielenkiintoinen sivujuonne ovat uuden ajan aktiiviset turvavarusteet, kuten kaistallapitoavustimet, jotka yleistyvät jatkuvasti myös kohtuullisemmin hinnoitelluissa autoissa. Näiden kokeileminen tuotti myös mielenkiintoisia havaintoja.

Vertailun yksityiskohtaiset arviot, lopputuloksen ja koeajajiemme henkilökohtaiset valinnat voit lukea täydellisestä artikkelista huomenna ilmestyvästä 10yuann numerosta 8/2017. Lue se 10.8. alkaen digitaalisesti kautta tai käy hakemassa omasi lähimmästä lehtipisteestä.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Aake Kinnunen

Jaa artikkeli

Keskustelu

Valmistajalta: Honda