Ajoneuvot | Uutinen | 30.9.2018

Teslan Muskille kolmen vuoden jäähy ja 20 miljoonan sakko twiittailusta

Teslan perustaja Elon Musk joutuu syrjään hallituksen puheenjohtajuudesta, mutta saa pitää toimitusjohtajan tehtävänsä.

Jaa artikkeli

Värikkäästi yhteisöpalvelu Twitteriä käyttävä yhdysvaltalaisinnovaattori ja autovalmistaja Teslan keulahahmo Elon Musk on tehnyt sovinnon Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovan viraston (SEC) kanssa. Sopu syntyi vain muutama päivä sen jälkeen kun SEC kertoi vievänsä Muskin twiittailut Teslan osakesuunnitelmista oikeuteen saakka.

Elokuun alkupuolella julkaistuissa twiiteissä Musk vihjasi, että hänellä oli ”varma” suunnitelma Teslan yksityistämiseksi pois julkisilta markkinoilta. Osakkeen yksityistämishinnaksi hän oli valinnut 420 dollaria, perustuen oikeusasiakirjojen mukaan sekä hänen omaan arvioonsa että lukuun liittyvän kannabisviittauksen takia.

Am considering taking Tesla private at $420. Funding secured.

— Elon Musk (@elonmusk) August 7, 2018

SEC suhtautui kuitenkin kylmäkiskoisemmin pöiyrityksen johtajan lennokkaaseen viestintään. Tilannetta ei auttanut, että Muskilla ei arveluistaan huolimatta ollutkaan suunnitelmaa Teslan yksityistämisestä. Virasto päättyi lopulta suomimaan sekä Muskia että Teslaa huonosta sijoittajaviestinnästä, joka aiheutti vahinkoa sijoittajille.

Torstaina kerrottiin, että SEC tarjosi Muskille sovintoa, jossa tämä olisi joutunut maksamaan 10 miljoonaa dollaria sakkoja sekä astumaan kahdeksi vuodeksi syrjään Teslan hallituksen puheenjohtajuudesta. Musk kuitenkin kieltäytyi sovinnosta, jonka jälkeen SEC kertoi nostavansa petoskanteen Teslan keulahahmoa kohtaan.

Lauantaina hyväksytty uusi sovintoehdotus tarkoittaa, että 20 miljoonan dollarin sakon lisäksi Muskilla on nyt 45 päivää astua syrjään Teslan hallituksen puheenjohtajuudesta. Häntä ei voida myöskään valita tehtävään kolmeen vuoteen. Musk saa kuitenkin pitää paikkansa Teslan toimitusjohtajana.

Viraston suomima Tesla joutuu niin ikään maksamaan 20 miljoonan dollarin sakon, jonka lisäksi yhtiö nimittää kaksi ulkopuolista asiantuntijaa. Sähköautovalmistaja joutuu myös suunnittelemaan, miten se valvoo Muskin viestintää sijoittajien kanssa.

Hyväksymällä sovintoehdotuksen Musk ei myönnä eikä kiistä sijoittajien harhaanjohtamista, mutta se evää häneltä mahdollisuuden väittää myöhemmin, että hän ei ole tehnyt mitään väärää.

– Tänään julkistettujen hyvitysten ja ratkaisujen yhteispaketti on nimenomaan suunniteltu puuttumaan väärinkäytöksiin vahvistamalla Teslan yritysjohtoa ja valvontaa sijoittajien suojaamiseksi, kommentoi SEC:n valvontaelimen apulaisjohtaja Stephanie Avakian.

Lähteet: Automotive News, New York Times Kuva: Aake Kinnunen

Jaa artikkeli

Keskustelu