Ajoneuvot | Esittely | 8.3.2016

Volvo V90 – ensivierailu Suomessa!

Volvon kartanoautojen uusin tulokas Volvo V90 näyttäytyi pikaisesti asiakkaille Helsingissä.

Jaa artikkeli

Volvon 90-sarja kattaa noin kolmanneksen merkin Suomen myynnistä, joten verkosto elää juuri nyt tärkeitä hetkiä, kun sekä uusi S90 että V90 ovat juuri tulleet myyntiin.

Ensimmäisenä myyntiin tullut porrasperäinen S90 sai jo ensimmäisten päivien aikana 220 tilausta. Valtaosa mallisarjasta myydään kuitenkin farmarimallina, jonka myynti avautui hiukan sedanmallin jälkeen. Vuositasolla maahantuoja ennakoi sarjalle noin 2 500 kappaleen myyntiä.

V90

Näytillä piipahtaneet esisarjan autoyksilöt eivät jää Suomeen. Tuotanto alkaa huhtikuussa. Ensimmäiset uudet S90-mallin autot toimitetaan asiakkaille elo-syyskuun vaihteessa ja V90-mallin ensimmäiset autot syys-lokakuussa.

Kartanon tunnusmerkki muuttuu

Ulkonaisesti iso ja leimallinen muutos on tapahtunut erityisesti mallin peräosan muotoilussa. Pysty takalasi on nyt historiaa. Tilalla on viistotakalasi, joka muuttaa auton sivuprofiilia melkoisesti.

V90

Muotoilu tottakai vaikuttaa myös tavaratilan tilavuuteen mutta silti tavaratilaa löytyy avarat 560 litraa. Kun takaistuimien selkänojat kaadetaan, tavaratila laajenee tasaisella pohjalla varsin hulppeasti.

Jarrullisen perävaunun suurin sallittu massa on etuvetoisilla 1800 kg ja nelivedoilla 2200 kg. Jarruttoman perävaunun massa saa olla enintään 750 kg.

Viisi moottoria

Kaikki viisi moottoria ovat kaksilitraisia ja nelisylinterisiä. Dieselmoottorit ovat D3 (150 hv), D4 (190 hv) ja D5 (235 hv). Vetotapa kahdessa pienemmässä moottorissa on valinnan mukaan joko etuveto tai neliveto. D5 on aina neliveto.

T5-bensiinimoottorin teho on 254 hv ja T6-bensiinimoottorin 320 hv. T5 on etuvetoinen ja T6 nelivetoinen.

V90

Runsas vakiovarustelu

Halvimmillaan Volvo V90 maksaa 47 408 euroa. Kyseessä on tällöin etuvetoinen D3-diesel manuaalivaihteisena.

Listahinnaltaan kallein on nelivetoinen T6-bensiini automaattivaihteisena hintaan 73 992 euroa.

Maahantuojan mukaan Volvo V90 Cross Country -version esittely tapahtuu loppuvuodesta 2016.

Vakiovarusteena malleihin sisältyy esimerkiksi City safety –järjestelmä, johon kuuluu törmäysvaroitin automaattisella täysjarrutuksella, jalankulkijan, polkupyöräilijän ja isojen eläinten havaitsemistoiminto täysjarrutuksella, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä, kaistavahti ja kuljettajan vireystilan tarkkailu.

V90

Toinen hyödyllinen järjestelmäkokonaisuus on Itellisafe Assist, joka sisältää mukautuvan vakionopeussäätimen jono- ja ajoaputoiminnolla, etäisyysvahdin, aktiivisen kaistallapitoavustimen ja nopeudenrajoittimen.

Sisään autoon pääsee avaimettomasti ja myös käynnistys on avaimeton. 9,3-tuuman värinäyttöä ohjataan kosketuksella, peruuttamisessa auttaa pysäköintitutka ja reilusti ja korkealle aukenevan takaluukun saa avattua sähköisesti ilman käsiä.

Jaa artikkeli

Keskustelu

Valmistajalta: Volvo