Liikenne | 10.5.2017

ADAC-tiepalveluraportti 2017: Ahdistavat akut, stressaavat sähköt

Auto jättää tielle useimmiten akkuvian vuoksi. Ongelmana on sähkösyöppöjen autojen alimitoitettu akku.

Jaa artikkeli

ADAC-raportti selvitti jälleen autojen tielle pysäyttäneet tekniset viat Saksassa tiepalveluavun tarpeen perusteella. Kattavan aineiston johtopäätös on selvä: matka katkeaa useimmiten akkuvian vuoksi.

ADAC-tiepalvelu ja sen yhteistyökumppanit avustivat tielle jääneitä Saksassa lähes neljä miljoonaa kertaa vuonna 2016. Apua siis annetaan joka kahdeksas sekunti, yli 10 000 kertaa päivässä!

Tien päällä saatiin ratkaistua 85 prosenttia tapauksista, 15 prosenttia simahtaneista täytyy viedä hinausauton lavetilla korjaamolle.

ADAC on saksalainen Euroopan suurin (19 miljoonaa jäsentä) autonkäyttäjien etujärjestö ja Autoliiton sisarjärjestö.

ADAC-tiepalveluraportti 2017

Syntisäkkinä alimitoitettu akku

Tiepalveluraportin tulokset poikkeavat merkittävästi katsastustilastoista, mutta niinpä viatkin ovat täysin erilaisia.

Tiepalvelun apua tarvitaan useimmiten akkuvikojen ja muiden sähkölaitevikojen vuoksi. Akkuvikojen osuus on 39 prosenttia. Reilusti yli puolet kaikista tielle pysäyttävistä vioista liittyy sähkölaitteisiin.

Akku on nykyauton heikoin kohta. Akkuongelmat mainitaan useimpien automallien tyyppivikalistassa.

ADAC:n mukaan akkuongelmat johtuvat autojen sähköjärjestelmien suunnitteluvirheistä. Runsas varustelu on lisännyt autojen sähkölaitteiden määrää, mikä laittaa akun ja laturin koville.

Akun tyhjeneminen voi johtua alihankintaosien laatupuutteista kustannussäästöjen kurimuksessa. Nykyautojen akut ja laturit ovat alimitoitettuja suureen sähkönkulutukseen verrattuna. Monissa nykyautoissa on virtasyöppö PTC-lämmitysvastus matkustamon lämmitystä tehostamassa. Lyhyillä ajomatkoilla ja pakkasella akku ei ehdi latautua täyteen.

ADAC on ennustanut, että nopeasti yleistyvä moottorin sammutus- ja käynnistysautomatiikka (start/stop-järjestelmä) lisää akkuvikojen määrää. Näin on myös käynyt.

ADAC-tiepalveluraportti 2017

Tiepalveluraportin parhaan tuloksen löi pöytään BMW X5 (2014).

BMW:n ja Audin juhlaa

Koko tilaston parhaaksi nousivat BMW X5 ja BMW 4-sarja (käyttöönottovuosi 2014), BMW X5 simahti tielle teknisen vian vuoksi ainoastaan 0,4 kertaa 1 000 liikenteessä olevaa autoa kohti, BMW 4-sarja 0,9 kertaa (vikaindeksi 0,9).

Käyttöönottovuosi 2014-ryhmässä mainioita tuloksia saivat myös BMW 1-sarja, Audi Q5 ja BMW 5-sarja (vikaindeksi1,1), Audi A3 (1,2), BMW 3-sarja (1,3) ja Audi A4 (1,4).

Opel Zafira pitää perää

ADAC-tiepalveluraportti 2017

2007 ja 2008 eivät olleet Opel Zafiran parhaita vuosikertoja.

Koko tilaston heikoin on Opel Zafira (käyttöönottovuosi 2007).  Zafira jätti tielle peräti 75,1 kertaa 1 000 autoa kohti. Toiseksi huonoin on vuotta nuorempi Opel Zafira (2008) vikaindeksillä 72,7. Seuraavina häntäpäässä Hyundai i30 (2007) (vikaindeksi 71,4), Ford Mondeo (2008) (67,5), Hyundai i30 (2008) (65,6) ja Ford Mondeo (2007) (63,7).

Mallinmuutoksen yhteydessä Nissan Qashqain laatu romahti. Raportin uusimman käyttöönottovuoden 2014 huonoin on Nissan Qashqai (vikaindeksi 23,7), seuraavina Fiat Ducato (17,5, suuri ajomäärä!), Opel Insignia (13,3), Hyundai i20 (11,9) ja Fiat 500 (11,5).

Toyota Aygo paras pienistä

ADAC-tiepalveluraportti 2017

Pikkuautoissa mentiin Toyota Aygon ja sen ranskalaisten sisarten tahdissa.

Pienimpien pikkuautojen (A-segmentin) paras on Toyota Aygo. Myös samassa tehtaassa valmistetut yhteistyömallit, Citroën C1 ja Peugeot 107 menestyivät.

Vähävikaisia ovat myös konsernisisaret Volkswagen Up, Seat Mii ja Škoda Citigo. Myös Opel Adam, Opel Agila ja Volkswagen Fox saivat hyvän tuloksen.

Fiat 500 ja Fiat Panda ovat piskuisten pikkuautojen tunnettuja ongelmalapsia lukuisine vikoineen.

Myös Smart Fortwo kuuluu runsasvikaisten ryhmään.

Luotettavia: Mini ja Mitsubishi Colt

Isompien pikkuautojen (B-segmentin) luotettavimmat ovat Mini ja Mitsubishi Colt. Varmatoimisia ovat myös Audi A1, Ford Fusion, Mazda 2, Peugeot 208, Škoda Fabia, Toyota Yaris ja Volkswagen Polo.

ADAC-tiepalveluraportti 2017

B-segmentissä parhaiten pärjäsi Mini.

Tässä kokoluokassa ei ollut tosi huonoja tuloksia, poikkeuksena Dacia Sandero, joka oli punaisella kahdessa ikäryhmässä ja Hyundai i20, joka oli punaisella tuoreimmassa ikäryhmässä.

Mallimuutos heikensi Nissan Qashqaita

Pienempi keskiluokka on ylivoimaisesti saksalaisten premium-merkkien (Audi, BMW, Mercedes-Benz) juhlaa. ADAC tiivistää seuraavasti: “Jos tässä kokoluokassa haluaa auton, joka ei jätä tielle, kannattaa valita premium-merkki tai jokin seuraavista malleista: Seat Altea/Toledo, Toyota Auris, tai Volkswagen Golf.”

Häntäpään listalta löytyvät Peugeot 308, Opel Zafira, Ford C-Max ja Kuga sekä Dacia Duster ja Logan. Vuosimallin 2007 Opel Zafira on koko tutkimuksen runsasvikaisin automalli (vikaindeksi 75,1). Hyundai i30:n vanhemmat vuosimallit olivat vikaherkkiä uudempien ollessa merkittävästi laadukkaampia.

ADAC-tiepalveluraportti 2017

Nissan Qashqain kohdalla kehitys ei ole ollut aivan haluttua.

Täysin päinvastoin on tilanne Nissan Qashqain kohdalla. Ennen vuotta 2010 valmistetut Qashqai-mallit ovat keskiarvoautoa parempia, sitten keskiryhmää, mutta mallimuutoksen yhteydessä vuonna 2014 laatu romahti: Nissan Qashqai jätti tielle ikäryhmässään kaikkein useimmin, peräti 23,7 kertaa tuhatta autoa kohti!

Baijerilaiset kärjessä

Isommassa keskiluokassa baijerilaiset premium-merkit, Audi ja BMW juhlivat kärkisijoilla.

Myös Mercedes-Benz GLK ja C-sarja saivat hyvän tuloksen käyttöönottovuodesta 2010 alkaen. Häntäpäässä ovat Ford Mondeo ja S-Max sekä Opel Insignia. Volkswagen Passat- ja Sharan sijoittuvat heikosti vanhemmissa ikäryhmissä.

ADAC-tiepalveluraportti 2017

2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen ei ollut Mondeon parasta aikaa.

Isot autot luotettavia

Isoilla autoilla ajetaan paljon. Tiepalvelutilasto osoittaa, että isot autot ovat erittäin toimintavarmoja ja simahtavat vain harvoin tielle suuresta ajomäärästä huolimatta. Mallien väliset laatuerot ovat pienempiä kuin muissa kokoluokissa.

Audi A6 ja BMW 5-sarja ovat erittäin hyviä vuosimalleissa 2010–2014. BMW X5 vuosimalli 2014 saavutti koko tilaston parhaan tuloksen (vikaindeksi vain 0,4).

Luokan viimeiseksi jää mersun E-sarja hiukan keskinkertaista heikommalla tuloksella, mutta tulosta tarkastellessa on otettava huomioon E-sarjan kilpailijoita suurempi vuosittainen ajomäärä. Siihen suhteutettuna E-sarjan tulos on kohtuullisen hyvä. Mersun aikaisempi murheenkryyni, iso ML-katumaasturi on petrannut hyvään tulokseen vuosimallista 2012 alkaen.

ADAC-tiepalveluraportti 2017

Škoda Superb on tasaisesti hyvän porukan keskitasoa.

Škoda Superb on keskitasoa. Isojen autojen ryhmässä ei ole kehnoa autoa lainkaan.

Pikkubussien ja pakettiautojen ryhmässä Volkswagen Transporter T5 on kokonaisuutena paras Mercedes-Benz Viton/Vianon ollessa seuraavana keskinkertaisella tuloksella niukasti ennen Ford Transitia.

Fiat Ducaton vuosimalleissa 2012–2014 on merkittävästi enemmän vikoja kuin kilpailijoissa.

ADAC-tiepalveluraportti 2017

Vuosimallien 2012–2014 Fiat Ducatot eivät ole kilpakumppaneidensa tasolla.

Mukana vain tekniset viat

Tiepalveluraporttiin on poimittu ADAC-tiepalvelun noin 400 000 avustustapahtumaa malleista, joiden ensirekisteröintivuodet ovat 2007–2014. Tilastossa on 117 suositun mallin tielle jättäneet tekniset viat.

Mukana ovat vain ne mallit ja vuosimallit, joista on saatu tilastollisesti merkitsevä otos. Rengasvauriot ja kuljettajien huolimattomuudesta johtuneet viat – esimerkiksi polttoaineen loppuminen – on jätetty arvostelusta pois.

Alla olevissa taulukoissa autojen välinen paremmuusjärjestys näkyy vikaindeksin perusteella kussakin ikäryhmässä. Vikaindeksi on tielle pysäyttäneiden teknisten vikojen määrä suhteessa tuhanteen autoon. Mitä pienempi luku, sitä varmempi auto.

Automallien keskimääräinen ajokilometrimäärä vuodessa on mainittu raportissa nyt toisen kerran. Mallin vuosittainen ajomäärätieto auttaa suhteuttamaan mallin vikamäärän ajomäärään.

Tulostaulukossa vikaindeksit on numeroiden lisäksi ilmaistu värisymbolein: tummanvihreä on paras, keltainen keskinkertainen ja punainen huonoin.

Yleisimmät ajon keskeyttäneet tekniset vikaryhmät Saksassa vuonna 2016

  1. Akku 39,0 prosenttia
  2. Sekalaiset viat 13,5 prosenttia
    • Korirakenne, ohjaus, jarrut, pyöräntuenta, ym.
  3. 10yuannohjaus 13,3 prosenttia
    • Tunnistimet, anturit
    • Diesel: polttonesteen ruiskutus
    • Bensiini: polttonesteen suihkutus, sytytysjärjestelmä
    • (Muun muassa näädän puremat aiheuttaneet ongelmia moottorinohjauksessa)
  4. Sähkölaitteet 10,8 prosenttia
    • Laturi, käynnistysmoottori, valaistus, sähköjohdot
  5. 10yuan 7,7 prosenttia
    • Mekaaniset viat
  6. Renkaat 6,2 prosenttia
  7. Polttoainejärjestelmä 5,0 prosenttia
    • Polttonestepumppu, -putket, -suodatin, -tankki, ym.
  8. Jäähdytysjärjestelmä, ilmastointi, lämmityslaite 3,2 prosenttia
  9. Pakoputkisto, hiukkassuodatin, katalysaattori 1,3 prosenttia

ADAC-tiepalvelutilasto 2017, vuoden 2016 tiepalvelutapahtumat Saksassa

ADAC 2017

ADAC 2017

Pienimpien pikkuautojen (A-segmentti) tiepalvelutilasto 2017

ADAC 2017

Isompien pikkuautojen (B-segmentti) tiepalvelutilasto 2017

ADAC 2017

Pienempien keskiluokkaisten autojen tiepalvelutilasto 2017

ADAC 2017

Isompien keskiluokkaisten autojen tiepalvelutilasto 2017

ADAC 2017

Isojen autojen tiepalvelutilasto 2017

ADAC 2017

Pikkubussien ja pakettiautojen tiepalvelutilasto 2017

Lisätietoa saksan kielellä TÄÄLTÄ. Mallinimeä klikkaamalla saa listan mallin yleisimmistä tielle pysäyttäneistä vioista.

Erilaisia tilastoja, erilaisia vikoja: näin luet vikatilastoja oikein

Jaa artikkeli

Keskustelu