Matkailu | 3.5.2019

Kahden yön kyttäyskeikka – kotimainen petotripla Itä-Suomessa

Kun kesäyö hiljenee Itä-Suomalaisessa korvessa, on tiedossa jotain erityistä. Kameran takana yllättävän vieraan huomaaminen vie hetken.

Jaa artikkeli

Kuvauskojussa odotellessa on aikaa ajatella ja kuunnella sadetta. Nukahtaakin saa, mutta kuorsaaminen on ehdottomasti kiellettyä, sillä metelistä pedot eivät perusta. Ihmisen aiheuttamat äänet saavat lähtökohtaisesti villin eläimen väistymään. Sama vaikutus on hajulla. Jos ilma on sakeana vääriä viestejä, ei piilon etumaastoon viritetyt eväät riitä syyksi näyttäytyä.

Petokuvaus_ahma

Ahma on näätäeläimistä suurin ja komein, mutta myös perin harvinainen. Virallisen arvion mukaan kotimainen kanta on Luonnonvarakeskuksen mukaan suurimmillaankin vain noin 250 yksilön kokoinen.

Ahmaa varten on nyt kuitenkin matkattu Lieksan syrjäseudulle Erä-Eeron vieraaksi ja ahtauduttu vaneriseinäiseen, maastoverkoilla naamioituun matalaan koppiin. Aran eläimen kuvaaminen on haaste, jossa onnistuminen vaatii ennakkovalmistelujen lisäksi ripauksen tuuria. Kuvauskojun uumenissa himmeää valoa hehkuva puhelin kertoo, että tällä kertaa tuuri on kortilla.

Luvassa on pilvistä ja sadetta, eli kuvaamisen kannalta yhdistelmä on mahdollisimman kehno. Valoisa kesäyö ei pimene tyystin, mutta silmämääräisesti arvioituna keskinkertainen hämärä on kameran kennolle saapuessaan kuvausvalona umpisurkea. Olosuhteille ei voi mitään, eikä manailukaan auta. On odotettava ja toivottava parempaa. Vuoden luontokuvaa ei luvassa ole, mutta jospa edes tunnistettava muistokuva kotiinviemiksiksi.

Petokuvaus_ahma_007

Levottoma jalat ja somelakko

Petokuvaus on malttia vaativa laji, jossa eläväiseen elämäntapaan tottunut on kovilla. Kuvia saadakseen on maltettava olla hiljaa ja vältettävä myös turhaa liikkumista kojun sisällä, jos haluaa kuvata muutakin kuin petojen eväiksi maastoon kätkettyjä eväitä kärkkyvää lokkia. Samaan pakettiin kuuluu tavallaan myös some-lakko.

Puhelinriippuvuuden ensi oireet huomaa heti, mutta laitetta ei auta hamuilla, muuten saattavat pedot jäädä huomaamatta. Syrjäseudulla laitteetonta ajanviettoa avittaa osaltaan olematon kenttä. Ehkä laitteetonta lauantaita kannattaisi kokeilla useamminkin.

Tällä kertaa lisähaastetta tarjoaa naapurikojussa päivystävä espanjalainen kuvausryhmä, jonka käsitys hiljaisuudesta on hieman erilainen kuin pohjoismaisen jäyhillä naapureilla, arasta ahmasta puhumattakaan. Kolmen tunnin odottamisen jälkeen viereisessä kuvauskojussa on vihdoin hiljaista. Taivas tummuu ja tuuli yltyy. Tällä menolla mukaan varatusta taskukirjasta loppuvat sivut ennen aamua.

Kuten arvata saattaa, on edeltävinä päivinä kertynyt runsaasti havaintoja ahmoista. Haaskalla on vieraillut myös karhu ja susi on ajanut ahmanpennut pakosalle korkealle mäntyyn, joten ympäröivät metsät eivät ole tyhjää täynnä. Villin eläimen saaminen kameran eteen ei silti ole helppoa. Se tulee yön aikana selväksi.

Petokuvaus_ahma_004

Haistaako ahma sateen?

Kelopuun oksalla päivystävä lokki ottaa siivet alleen ja lehahtaa kiertelemään viereisen lammen rantoja.

Jos lintu pelästyi, saattaa peto olla liikkeellä. Kenties juuri ahma. Mutta jos lintu vain kyllästyi ja lähti oikomaan siipiään, lienee luvassa  vain lisää odottelua.

Seuraava minuutti kertoo tilanteen. Kummalliset mittasuhteet omaava suurpeto viilettää aivan kojun kulmalta kohti rantaa.

Ahma kiertää tähystysaukosta näkyvän alueen ympäri ja hotkii vauhdilla löytämänsä ruoan. Lammen rannassa se vihdoin pysähtyy ja jää haistelemaan tuulen tuomaa pitkään ja hartaasti. Kuvaaminenkin onnistuu vihdoin. Vilkasliikkeisen eläimen kiireet näyttävät olevan ohi, mutta miksi? Lopulta ahma saa tarpeekseen ja poistuu vähin äänin näkyvistä ilman ilmeistä syytä.

Petokuvaus_ahma

Viisi minuuttia myöhemmin alkaa ropina. Pian yltyvä sade piiskaa maiseman harmaaksi ja pakottaa levottoman lokin takaisin kelolle. Kuvaamisen kannalta tilanne tarkoittaa taukoa, jonka aikana ehtii syömään eväitä ja pohtimaan puhki monta asiaa.

Eniten mietityttää se, haistoiko ahma sateen, vai ihme mikä sai sen häipymään kesken valmiiksi katetun päivällisen.

Yö taittuu aamuun ja säätiedotus lupaa sadetta myös lähipäiville, joten petokuvauksen suhteen on varasuunnitelman paikka. Toiveissa olisi vielä karhun ikuistaminen, sudesta puhumattakaan. Mutta reilun viikonlopun mittaisen aikataulun ja vallitsevan sään puitteissa kaksi kolmestakin olisi jo pienoinen lottovoitto. Susia Luonnonvarakeskus kertoo Suomessa olevan noin 180, karhuja puolestaan noin 2 200. Lukujen valossa näistä jälkimmäisen tavoittaminen on siis tuntuvasti todennäköisempää.

Alkuillan karhuruuhka

Seitsemän tuntia myöhemmin edessä on uusi koju, tosin 300 kilometriä pohjoisempana. Lieksa on vaihtunut Suomussalmeksi ja Venäjän raja on niin lähellä, että huuto kuuluisi yli, jos toisella puolella olisi joku huutelemassa. Vaan tuskin on. Kartan mukaan rajan takana on lähinnä pelkkää korpea. Säätiedotus lupaa selkeää.

Ensimmäinen karhuhavainto saadaan jo matkalla kuvauskojuille.Suolla seisova karhu on kaukana, mutta erehtyä ei voi.

Petokuvaus_karhu_038

Suuren kuvauskojun edessä odottaa yllätys tai pikemminkin yllätyksiä. Kuvausryhmän hiiviskely ei paikalla olevia karhuja juuri häiritse ja kuvaamaan pääsee käytännössä heti. Kunnollinen karhukuva puuhun kiipeävästä pennusta on taltioitu vartissa.

Haaska houkuttelee paikalle myös muita lajeja. Merikotka asettuu tarkkailemaan tilannetta korkealle mäntyyn, eikä pidä kiirettä koko iltana.

Harvinaisempana tuttavuutena pidetty haarahaukkakin näyttäytyy useampaan otteeseen. Tuuri vaikuttaa kääntyneen.

 

Kesäyön ja vuorokauden hämärin hetki osuu keskiyön tuntumaan. Martinselkosen eräkeskuksen kuvauskojussa tunnelma on sähäkän illan päätteeksi unelias. Päivän painuessa karhut ovat kaikonneet kojun läheisyydestä.

Petokuvaus

Kuvattavaa tai katseltavaa ole näkynyt hetkeen, joten ei ihme, että punkka ja makuupussi houkuttelevat. Aamuvirkkuja karhuja odotellessa saattaisi olla mahdollisuus tunnin tai parin uniin. Edellisen, suurelta osin valvotun yön jälkeen uni maittaisi.

Kuvauskojun tuntumassa on kuitenkin epätavallisen hiljaista. Tai siltä ainakin tuntuu. Kopin sisällä kuuluvaa vaimeaa kuorsausta lukuun ottamatta muuta ei kuulu, kunnes tunnelman sähköistää vaimea kuiskaus: ”susi”.

Muuta ei tarvita. Kerrossängyt tyhjenevät hetkessä ja puolipukeisia karhuretkeiläisiä hivuttautuu kuvauskalustojensa kimppuun.

Suden hetki

Metsänreunassa tilannetta tarkkailevaa sutta on ensin vaikea havaita. Liikkumaton peto on kuin patsas. Lopulta susi lähtee liikkeelle ja tutkii aluetta kuono vuoroin maassa ja vuoroin korkealla ilmassa. Kuvauskojuun se pitää etäisyyttä, vaikka sisälle ei taatusti näe, eikä tuoreita ihmishajujakaan pitäisi ulkopuolella olla.

Petokuvaus_susi

Karhujen jäljiltä lohenruotoja ei juuri löydy, mutta yhtä sitkeää suupalaa susi pureskelee hetken kuin purukumia. Jäytäessään hukka katsoo suoraan kameraan ja tuijottaa hetken tuimasti.

Muutaman sekunnin mittainen kontakti tuntuu paljon pidemmältä. Odottamaton kohtaaminen on nopeasti ohi ja susi poistuu paikalta yhtä huomaamattomasti kuin saapuikin.

Kansanperinteessä aamuyöhön osuvaa suden hetkeä on pidetty aavemaisena ja pelottavana. Kainuun kesäyössä se osoittautui pikemminkin vuorokauden elämyksellisimmäksi viisiminuuttiseksi.

Teksti ja kuvat: Antti Hentinen

Artikkeli on julkaistu aiemmin painetussa 10yuanssa 5/2018. 10yuann sähköiset näköiskappaleet löytyvät Lehtiluukun valikoimasta.

Jaa artikkeli

Keskustelu