| 3.6.2019

Päivän kuva: Kun annoimme Porschelle isosti kenkää

Jättimäinen vaelluskenkä saa jopa Porsche Cayenne Coupén vaikuttamaan kompaktilta. Mutta mikä on massiivisen monon salaisuus?

Jaa artikkeli

Sobothin kylässä Itävallassa, Grazista etelään ja ei kovin kaukana Slovenian rajalta, kohtaamme sateisella kyläaukeamalla jättimäisen vaelluskengän. Suuri kenkäpatsas saa jopa kookkaan vaikuttamaan kompaktilta.

Mutta miksi noin 300 ihmisen kylässä on tällainen kenkä? Tarkat syyt eivät aukea, mutta lähes tarkalleen vuosi sitten valmistunut veistos on vaikuttava. Yli neljä metriä pitkä, kolme metriä korkea ja yli viisi tonnia painava vaelluskenkä on saanut Leader-tukea EU:lta ja siitä tulee osa Sobothin uutta kylätietä.

Kenkäveistoksen takana on käsityöläinen ja taiteilija Johannes Enzi. Pähkähullun idean lisäksi mukana ovat olleet paikalliset yritykset niin kengän rakennusvaiheessa kuin sijoituspaikankin suhteen. Upeista vaellusseuduista tunnetulle Sobothille jättikenkä lienee enemmän kuin sopiva. Ainakin kylän kotisivuilla todetaan ylpeästi, että kyseessä on ainakin Steiermarkin alueen suurin vaelluskenkä.

Ehkä mielenkiintoisinta on kuitenkin kengälle laskettu kengännumero 596. Melkoinen kenkä täytettäväksi.

Teksti ja kuva: Aake Kinnunen

Jaa artikkeli

Keskustelu